|
Vaasan Palloseura kukisti kuopiolaisen kaimansa
Liigacupin ottelussa lukemin 3-0. VPS:n nopeat hyökkäykset olivat vieraiden
puolustukselle myrkkyä läpi koko 90-minuuttisen.
Ottelun tempo oli heti alkuvihellyksestä lähtien
varsin korkea. Alkuhetkillä peli aaltoili päästä päähän, ja ensimmäinen tilanne
aukeni kotijoukkueelle neljännellä minuutilla. Arttu Seppälä keskitti
vasemmalta, ja löysi Pekka Kainun rangaistusalueen sisältä. Kainu ei kuitenkaan
onnistunut laukauksessaan vaikeasta asennosta, vaan pallo leijaili reilusti yli
Mikko Vilmusen vartioiman maalin.
Vain minuuttia myöhemmin Vepsu siirtyi jo johtoon.
Kainu tarjoili keskikentän keskellä pelanneelle Jyri Hietaharjulle
keskityspaikan oikealta. Monivuotisen VPS-pelaajan pallo rangaistusalueen poikki
oli millintarkka, ja Seppälä pääsi puskemaan pallon voimalla takakulmaan.
Pari minuuttia edellisestä KuPS sai avauspuoliajan
vaarallisimman paikkansa. Pirteästi ottelun alussa pelannut Petri Oravainen
väisti Yannick Ossokin liukutaklauksen ja leikkasi keskelle oikealta, mutta
ensimmäistä otteluaan Vepsun maalilla pelannut maalivahti Kwon Jung-Hyuk liimasi
etualakulmaa tavoitelleen laukauksen varmasti.
13. minuutilla Antonio Inutile jatkoi päällään
pallon maalin poikki vasemman tolpan tuntumassa päivystäneelle Kim Bölingille.
Nuorukaisella kesti kuitenkin haltuunotossa sen verran kauan, että vieraiden
puolustajat ehtivät peittämään laukaisupaikan.
VPS siirtyi 20. minuutilla jo 2-0 -johtoon.
Edukseen esiintynyt Seppälä keskitti vasemmalta, ja hyvässä talvikauden
maalivireessä oleva Kainu kurotti puolustuksen keskeltä pallon taka-alakulmaan.
Muutamaa minuuttia myöhemmin Böling riisti pallon
KuPS-paluumuuttaja Pietari Holopaiselta, joka pelasi alimmaisena hieman
huolimattomasti. Böling tarjoili Inutilelle laukaisupaikan rangaistusalueen
rajalle, mutta tämän kova laukaus leijaili puoli metriä yli vieraiden maalin.
Noin puolen tunnin kohdalla Böling tarjoili uuden
pallon takaviistoon boksin rajan tuntumaan. Tony Björk syötti ensimmäisellä
kosketuksellaan pallon pystyyn Kainulle, joka laukoi pienestä kulmasta
takakulmasta ohi.
34. minuutilla Hietaharjun tarkka pitkä läpisyöttö
vapautti Kainun pystyjuoksuun oikealle laidalle. Hän tähtäili keskityksensä
huolella, ja lähetti pallon kohti Inutilea. KuPS-vahti Mikko Vilmunen pystyi
kuitenkin liimaamaan noin 15 metristä tulleen puskun.
Minuutti edellisestä Vilmunen joutui esittämään
parastaan. VPS iski nopeasti vastaan, ja pääsi yrittämään useammankin kerran.
Seppälän ja Inutilen yritykset pysähtyivät Vilmusen torjuntoihin, kolmantena
laukonut Böling taas tykitti reilusti yli maalin.
Toiselle puoliajalle mentäessä peli tasoittui
jonkin verran, mutta hyökkäyskolmannekselle pääsi edelleen käytännössä
pelkästään VPS. 63. minuutilla nähtiin ensimmäinen vaarallinen tilanne, kun
Inutile levitti pallon oikealla viilettäneelle Kainulle, jonka kovan laukauksen
boksin rajan tuntumasta Vilmunen torjui kulmaksi.
Kulmapotkusta VPS ei iskenyt, mutta
jatkotilanteesta kotijoukkue iski illan kolmantensa. Vain hetkeä aiemmin
kentälle vanhaa seuraansa vastaan tullut Jussi-Pekka Savolainen lähetti
vasemmalta puolikorkean keskityksen kohti kulman jäljiltä ylhäällä edelleen
ollutta Jens Nygårdia. Ensimmäistä otteluaan loukkaantumisensa jälkeen pelannut
närpiöläinen keskuspuolustaja laukoi pelin viimeiseksi jääneen osuman
tyylikkäästi puolivolleyllä.
KuPS koki 74. minuutilla takaiskun, kun Vilmunen
joutui tulemaan vaihtoon. Muutamaa minuuttia myöhemmin kentälle tullut Joonas
Pöntinen esitti näyttävän torjunnan Kainun päästessä puskemaan kulmapotkusta.
Heti seuraavalla minuutilla Vepsu oli jälleen
lähellä kasvattaa johtoaan. Vastahyökkäyksen kärjessä ollut Björk pelasi pallon
pystyyn kohti oikealla puolella juossutta Inutileä. ”Inu” koetti nostaa pallon
Pöntisen yli takakulmaan, mutta lähetti chippinsä pari metriä ohi maalin.
Ottelun viimeisellä vartilla intensiteetti laski
selvästi, eikä kummempia maalipaikkoja enää nähty.
KuPSin päävalmentaja Esa Pekonen myönsi
kotijoukkueen olleen ottelussa selkeästi parempi.
- Kaikkihan sen näkivät, että VPS oli paljon
terävämpi, halukkaampi ja parempi tänään. En halua sen kummemmin ruveta omaa
peliä nyt ruotimaan. Nyt mennään vasta varhaisessa vaiheessa kautta, mutta tässä
pelissä ei ollut mitään jakoa.
VPS-luotsi Tommi Pikkarainen oli luonnollisesti
tyytyväinen tulokseen ja osittain myös itse peliesitykseen.
- Jos KuPSin pystyy voittamaan 3-0, se on loistava
tulos. Puolustuspeli ei kaikilta osin tyydyttänyt etenkään ensimmäisellä
puoliajalla vaikka nolla pidettiinkin, mutta hyökkäyksiin lähdettiin aika
rempseästi liikkeelle. Ne lähtivät hienon näköisesti etenkin ensimmäisellä
jaksolla. Alussa tehtiin hyvällä prosentilla, mutta lopulta olisi ollut paikkoja
tehdä enemmänkin maaleja. Viimeiset 20 minuuttia olivat huonoimmat molemmilta,
mutta se nyt on ihan normaalia. Joukkueet harjoittelevat kovaa, ja se näkyy
peleissä väkisinkin. Parannukseen viime viikkoon nähden olen todella
tyytyväinen.
Maalit:
1-0 Arttu Seppälä 5.min
2-0 Pekka Kainu 20.min
3-0 Jens Nygård 64.min
Varoitukset:
Greg Eckhardt, VPS, 50.min
VPS:n kokoonpano:
Kwon, Ossok, Nygård, Tanska, Eckhardt, Seppälä
(Aalto 71.min), Björk, Hietaharju, Kainu (Tuuri 83.min), Inutile, Böling
(Savolainen 60.min) |