4.9.2010  09:19   Kirjaudu sisään
   
Juniorit
 
 
 

Veikkausliiga
Suomen palloliitto

Liity e-postituslistalle.
Saat viimeisimmät uutiset ja otteluraportit suoraan sähköpostiisi. 
Lähetä linkki kaverillesi
Vihjaa tästä sivustosta kaverillesi.
  VPS Uutisia 

Valle selvisi säikähdyksellä

23.2.2010

Vaasan Palloseuran tuorein värväys Valtter Laaksonen välttyi pitkältä sairaslomalta. Perjantaisessa TamU -ottelussa saatu kolhu paljastui iskuvammaksi.

”Vallen” debyyttiottelu ei kestänyt kuin kahdeksantoista sekuntia. Mies kääntyi rangaistusalueen rajamailla ja laukoi palloon, jota potkaisi samaan aikaan vierasjoukkueen puolustaja. Laaksosen polvi otti tilanteessa rajun iskun, mutta vakavalta vammalta vältyttiin.

Laaksonen kävi tiistaina ultraäänitutkimuksessa. Sen tulokset olivat samanlaiset kuin ensimmäisen arvion.

- Siellä on ehkä hieman irronneita säikeitä tai muuta turvotusta kiinnityskohdissa. Lääkärin mukaan hiihtoloman jälkeen mies on täysin ruodussa. Tässä olisi ollut kaikki edellytykset katastrofiin, mutta onneksi kävi näinkin hyvin, niin hyvin kuin nyt vain loukkaantumisen kohdalla voi käydä, Vepsun päävalmentaja Tommi Pikkarainen kertoo.

Pikkaraisen mukaan Laaksonen olisi luultavasti täydessä iskussa jo ensi viikolla. VPS viettää kuitenkin silloin pientä hiihtolomaa. Lomilta palataan viikolla 10, jolloin sairastuvan pitäisi muutoinkin olla jo miltei tyhjä.

  Lue uusin MATCH

VPS Supporters Club