|
Taistelu Pohjanmaan herruudesta alkaa jälleen
talvisella ennakkonäytöksellä. Rakkaat viholliset kohtaavat lauantaina
Pietarsaaren Tellushallissa.
Molemmat joukkueet ovat keränneet kolmesta
pelaamastaan Liigacupin ottelusta kaksi kotivoittoa ja yhden vierastappion.
Vepsu aloitti talven tosipelit vierastappiolla JJK:ta vastaan, mutta on sen
jälkeen voittanut kotona Kuopion Palloseuran sekä Tampere Unitedin. Jaro taas
hävisi vieraissa AC Oululle, mutta on sen jälkeen voittanut kotonaan Hakan ja
KuPSin.
Viikko sitten Vepsu kepitti Botniahallissa
Liigacupin hallitsevan mestarin, kun TamU kaatui 1-0 Jyri Hietaharjun upealla
maalilla. Raitapaidat veivät ottelun ensimmäistä puoliaikaa selkeästi, ja
toistakin vielä jonkin matkaa. Suoritus pääosin tyydytti VPS-luotsi Tommi
Pikkaraista.
- Eletään tietysti vasta helmikuun loppua ja
Liigacupia, mutta kyllä pelin hallitseminen TamUa vastaan noinkin pitkään oli
meiltä hyvä suoritus. Pystyimme luomaan 5-6 hyvää maalipaikkaa, ja pääsimme
niihin paikkoihin sellaisista tilanteista, joita pidämme tärkeinä omassa
pelissämme. Kun sitä matsia nauhalta katsoi, löytyihän sieltä huonojakin
suorituksia, ja niitä koetamme karsia koko ajan.
Tulevasta ottelusta Pikkarainen odottaa erilaista
jo lähtökohtaisesti. Tellushallin alusta on samankaltainen kuin se, jolla VPS ei
onnistunut Jyväskylässä ollenkaan.
- Halli on pienempi, tilaa on vähemmän, pallo
liikkuu siellä nopeammin kuin Botnialla ja kotijoukkue osaa pelata sillä
paremmin kuin me. Kyllä sinne aika nöyrästi pitää lähteä, Jaro on molemmat
siellä pelaamansa ottelut voittanut. Sen täytyy olla suosikki tässäkin
ottelussa, mutta lähdemme tekemään asioita niin hyvin kuin pystymme.
Alustat eivät ole ainoita vierasjoukkueen urakkaa
hankaloittavia tekijöitä Liigacupissa. Joukkueet treenaavat tässä vaiheessa
vuotta kovaa eivätkä juuri herkistele otteluita varten, joten myös
vierasmatkojen rasitukset korostuvat. Tässä suhteessa toki verrattaen lyhyt
reissu Pietarsaareen ei aiheuta suuria ongelmia.
- Luultavasti kaikki joukkueet pelaavat tällä
hetkellä aika kovassa rasituksessa. Tällaisen normaalin ottelun alle teemme
seitsemän harjoitusta, kun peli on lauantaina. Kesällä tuskin teemme yhtä
montaa, mutta ei tee kukaan muukaan. Siinä on ero Liigacupin ja sarjakauden
välillä.
Harjoituksista puheenollen, VPS pääsi torstaina
vetämään ensimmäistä kertaa tänä vuonna 10vs10 -peliä treeneissä.
- Otettiin reserveistä kourallinen kavereita
mukaan. Tämä oli ehdottomasti vuoden harjoituksellinen kohokohta.
Loukkaantumisista Vepsun ympärillä on viime
aikoina puhuttu sen verran paljon, ettei uutta kerrottavaa juuri ole. Edelliseen
otteluun nähden Vepsulta puuttuvat nyt kahdella keltaisella kortilla ulos ajettu
Jani Tanska pelikiellon vuoksi, ja heti alussa iskun polveensa saanut Valtter
Laaksonen. Vastaavasti Sami Salmi on kunnossa ja tulee avauskokoonpanoon.
Kotijoukkue ja ainainen Vepsun kiistakumppani Jaro
on tällä hetkellä kovassa murrosvaiheessa. Pelaajia on liikkunut molempiin
suuntiin. Pikkarainen kuitenkin odottaa vahvaa kotijoukkuetta.
- Näin heidän pelinsä viime lauantaina, ja kyllä
he kotihallissaan osaavat pelata hyvin. Heillä on sinne sopiva pelitapa.
Joukkueessa on jäljellä vielä paljon hyviä pelaajia, ja kyllähän meille kiire
tulee, jotta saamme heidät pysäytettyä.
FF Jaro – VPS lauantaina 27.2. Pietarsaaren
Tellushallissa kello 16.30. Liput aikuisilta 10e, alennusryhmiltä 7e.
|